Minä kellun

Minä kellun,

avaruudessa.

Tyhjiössä,

tuhansien valojen keskellä.

Tunnen elämän minua suutelevan,

pehmeillä huulillaan.

Kuulen viulujen soivan,

kukkien puhkeavan kukkaan.

Maistan vapauden valinnassa,

näen tarkoituksen vastuussa.

Näen itseni, itseni ulkopuolella,

kaikkeuden keskellä.

Kaikessa, lähteessä,

pyörittämässä ajan rattaita.

Pitämässä maailman vaakaa,

jakamassa ykseyden massaa.

Siis minä,

ainoastaan minä.

Ja ketään muuta,

ei ole enää olemassa.

Ainoastaan peilikuvani,

uskontoni, mielikuvitukseni.

Päämääräni,

paratiisini.