Runo isälle

Jykevän tammen oksalta, 

putosi pieni tammenterho. 

Kauemmas suuresta puusta, 

liejun mukana maailmalle. 

Ei tiennyt että on, 

silti siemen suuremman. 

Vaan väkevät ovat juuret, 

vanhan tammen, 

yltävät syvälle ytimeen. 

Pitäen pientä otteessaan, 

vaikkakaan ei näkyvästi. 

Suojellen pikkuruista terhoa, 

peittäen suurilla oksillaan. 

Ja niin vain terho itää, 

kasvaa kuten tammikin. 

Suureksi ja jykeväksi, 

vanhan olevan vierelle.

Vahvaksi ja viisaaksi, 

kuten hän, josta on lähtöisin.