Sinä vierelläni seisot

Minä seison myrskyn silmässä,

peittäen kasvoni viiman kylmältä piiskalta.

Yrittäen pitää ajatukseni palasista,

taivaan repeillessä ylläni.

Jalat nilkkoja myöden mudassa,

veden noustessa ojista tasaiselle.

Kehoni tärisee kylmyydestä,

mieleni järkkyy pelosta.

Ruumiini on kuin märkä rätti,

elämän kuivaksi rutistama.

Kasvoni väsymyksestä uurteilla,

rypyt syvät kuin mielen kanjonit.

Mutta sinä vierelläni seisot,

jykevänä kuin vanhan kotipihani tammi.

Järkkymättömänä tuet,

suljet lämpimään halaukseen.

Ja sillä hetkellä kun minuun katsot,

pilvet väistyvät auringon tieltä.