Sinun kauniit kasvosi

Olen rakentanut kaiken uudeksi,

perustuksia myöten.

Nuohonnut kivuliaat menneet,

punninnut suuret tulevat.

Mietiskellyt elämänkin tarkoitusta,

aamuyön kirkkaille tunneille asti.

Olen ajatellut olevani vahva,

vahvempi kuin koskaan.

Pysyen kuten kallio,

kestäen sateen piiskan

ja auringon polttavan kuumuuden.

Seisovani kuin tammi,

heilahtamatta suuressakaan tuulessa,

vapisematta pakkasillakaan.

Ja kun sinä katsoit minua silmiin,

kaikki se lakkasi olemasta.

Minä murenin tuhansiksi osasiksi,

mitättömiksi hiukkasiksi.

Ainoa mitä maailmasta jäi enää jäljelle,

olivat sinun kauniit kasvosi.

.

Rakkain terveisin:
Anssi Miettinen