Musta siirappi

Olen aina pelännyt pimeää. Istunut mielelläni valon äärellä. Pitänyt öisin ovea hieman raollaan, että valo pääsisi sisään. Välttänyt pimeitä metsäteitä.

Olen luullut, että pimeä on sitä, kun laittaa silmät kiinni. Todellisessa pimeydessä silmien avaaminen ei auta, koska siellä ei ole mitään.  

Siellä ei ole yötä eikä päivää. Siellä et kuule etkä tunne. Siellä tunnet vain kylmää ja ikuisuuden. Ehkä joku saattaisi sitä helvetiksikin kutsua.

Ja kerran kun on työntänyt itsensä mustaan siirappiin, ja tuonut sieltä itsensä takaisin, sitä mielellään viihtyy avaremmissa maisemissa. Sillä kyllä minä yhä pimeää pelkään, koska tiedän mitä se on.

Rakkain terveisin:
Anssi Miettinen